perjantai 13. tammikuuta 2017

Kalapom Portti Open Stagessa


Hämeenkadun varrella sijaitsevassa Portissa järjestettiin syksyllä Open Stage -tapahtuma, mistä inspiroituneena kaksi fuksiamme pisti pystyyn unkarinkielistä musiikkia coveroiman duon. Kuuntele Kalapomin versiot kappaleista Az a szép ja Ma van a szülinapom!

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Tervetuloa Sugriin – tarinoita sugrien seikkailuista

Sugri ry on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö, johon ovat tervetulleita myös muuten alasta kiinnostuneet. Sugri järjestää peli-, hengailu- ja lauluiltoja, sitsejä, bileitä, sekä matkoja suomalais-ugrilaisten kansojen pariin. Viime vuosina matkoja on järjestetty mm. Göttingeniin ja Pécsiin kansainväliseen opiskelijakonferenssiin IFUSCOon sekä Mordvan tasavaltaan ja Marinmaalle. Kaiken tämän touhuilun lomassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista etenkin matkoilla mutta myös kotimaassa.
 Me, Sugrin tuutorit, lähdimme selvittämään vanhemmilta ja uudemmilta toiminnassa mukana olleilta opiskelijoilta heidän kokemuksiaan.

- Mervi, kerro omin sanoin Sugrista.
- Viinapään vahvistamisen lisäksi Sugri on antanut lisää varmuutta puhua eri kieliä, vaikka niitä osaisi vain vähän. Sugriaikojen ansiosta kirjahylly on pullollaan kielitieteellistä kirjallisuutta. Ilman Sugria en olisi ehkä uskaltanut lähteä Udmurtiaan vuonna 2008. Lisäksi Sugri on opettanut kärsivällisyyttä, esim. rzd-sivujen käyttö, taloudenhoito, sähköpostihelvetti… Sugrissa saa vertaistukea ja apua oli sitten tyhmä tai fiksu olo.

- Otso, mites se Tartto sun fuksisyksynä?
- …

- Mari ja Seera, teidän seikkailut Marinmaalla. Kertokaa jotain jännää siitä reissusta.
- Volgan yö. Se oli kuuma yö se.

- Atte, kuinka päädyit mukaan Sugrin toimintaan suomen kielen opiskelijana?
- Rehellisyyden nimissä täytyy paljastaa, että on tässä tullut oltua toinen jalka sukupuun oksanhaaralla jo hyvän aikaa. Pääainevalinta ei ollut helppo. Suomen opiskelu ei kuitenkaan sulkenut (saati sulje) ovia Sugrin ainejärjestötouhuilta. Sugrissa ja Sugrin tapahtumissa on mukava, tiivis ja omintakeinen meininki. Eikä sovi unohtaa mahdollisuutta matkustella suomalais-ugrilaisen maailman eri kolkkiin!

- Reetta, mikä on Sugrissa parasta?
- Se, että porukka on tosi samanhenkistä.

- Hensku, mites ne sun Neukkusitsit onkaan sujunu?
- Ei puhuta siitä.
- Kerro nyt edes vähä jotain.
- Noh, tarjoileminen on ihan kivaa… Mutta ei siitä ehkä sen enempää – ainakaan tällai kirjotettuna.


- Tomi, kerro jotain Sugrin tutustumisbileistä.
- Öö, kai sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä? Siellä voi juoda viinaa.
- Sitäkin, mutta myös tanssia jalkansa kipeiksi Italmasin tahtiin, syödä hyvin ja tutustua vanhoihin sugreihin, jotka kertovat mielellään lisää tarinoita erinäisistä seikkailuistaan.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Sugri testaa: Teutorin kirjasto

Kun pääkirjastoa remontoidaan, Educariumin kirjastossa palelee, Juslenian bunkkerimaisuus ahdistaa ja Signumin lyhyet aukioloajat ärsyttävät, lukusaleja hyödyntävän opiskelijan on etsittävä uusia suuntia. Teutori on Sirkkalan kasarmin lähellä osoitteessa Lemminkäisenkatu 3 B, joten matkaa sinne on enemmän kuin moniin muihin kirjastoihin, mutta kannattaa käydä tutustumassa. Ajantasaiset aukioloaikatiedot voi lukea kirjaston nettisivuilta.

Teutorin kirjastoon pääsee sivuovesta, kun laskeutuu portaat alas kellariin. Kartta tuli tarpeeseen. Kirjasto on monessa kerroksessa. Onneksi lainausautomaatin vieressä oli karttoja. Muuten olisi pitkään miettinyt mihin sitä olikaan lupa mennä. Kerroksia on varsinaisesti kaksi, mutta kumpaankin kerrokseen kuuluu lukusaliparvi. Kartan mukaan lukusaleja on kahta eri tyyppiä: lukusaleja ja hiljaisia lukusaleja. Remonttimiesten pyöriessä edelleen kirjastossa jäi epäselväksi, mikä lukusalin ja hiljaisen lukusalin ero on.

Yleisilmeeltään Teutorin kirjasto on vaalea ja avara. Väriä tuovat keltaiset portaat ja ylemmän lukusaliparven kirkkaanpunaiset jättiläissäkkituolit. Ala-aulan tietokoneiden ääressä pystyi työskentelmään seisaallaan, mutta muuten seisomispisteitä ei näkynyt. Ehkä ne eivät vain osuneet silmiin. Muuten monenlaisia vaihtoehtoja riittää. Ikävänä puolena voisi mainita, että suurin osa lukusalipaikoista on kaukana ikkunoista. Jos haluaa tuijotella opiskelun lomassa vihreää, kannattaa valita jokin toinen kirjasto. Opiskelutiloja on paljon ja siksi Teutorin kirjastoa voisi pitää väliaikaisena opiskelupaikkana kunnes pääkirjasto taas avaa ovensa. Yliopistonmäen ruokapaikat ovat kaukana, mutta ehkä tässä on oiva aika tutustua Dentalian ja PharmaCityn ruokaloihin.


Plussia:
  • siistit vessat
  • keltainen raikas väri portaikossa
  • lukusalien lasiseinät tekevät avartavat
  • lukusalit hiljaisia
  • naulakot lukusaleissa
Miinuksia:
  • helppo eksyä
  • kokolattiamatto tuntuu tunkkaiselta
  • tuolit ovat pehmustettuja
  • avaruudestaan huolimatta saattaa ahdistaa
  • jäätävän kylmä
  • työpöydät ovat pieniä

torstai 14. elokuuta 2014

Alkusyksyn tapahtumia

Moikka taas pitkästä aikaa! :)

Tässä muutamia tulevia tapahtumia. Laittakaahan päivämääriä kalentereihinne ylös!

Jos ei kesän aikana tullut lähdettyä lenkille, nyt siihen on loistava mahdollisuus. Sugrin lenkkikerho aloittaa maanantaina 18.8. klo 17. Lähtöpaikkana Tuomiokirkko.

Viikolla 35 on monta mahdollisuutta tutustua uusiin fukseihin. Silloin tuutorit vievät fuksit ainakin urheilemaan Kupittaalle ja Ruissaloon mahdollisesti grillaamaan. Myös baarikierros on suunnitteilla. Näihin illanviettoihin vanhemmat opiskelijat ovat enemmän kuin tervetulleita. Tarkempaa tietoa myöhemmin!

Sugrin ja peli-, käsityö- ja oleiluilta on 2.9. Mervin luona klo 18 alkaen. Paikalle toivottavasti saapuu myös fukseja, joten taas on yksi tilaisuus tutustumiseen!
Uusilla opiskelijoilla on mahdollisuus sovittaa Sugrin haalareita, mikäli sellaiset itselleen haluaa. (Psst, tämä löytyy myös Facebookista!)

Yhteiset Kastajaiset järjestetään fukseille yhdessä Kannan kanssa 11.9.
Myöhemmin syyskuussa järjestetään perinteiset tutustumisbileet, kunhan tilat saadaan varattua.

Lisäksi lokakuussa Sugri voisi lähteä joku lauantai Flowparkiin riehumaan. Flowparkissa normaalihintainen opiskelijalippu on 19€, mutta jos riehuminen onnistuu, ainejärjestö mahdollisesti kustantaa osan lipun hinnasta. Jos joku on asiasta kiinnostunut, voisi ilmoittaa siitä, vaikka Facebookissa tai sähköpostilla osoitteeseen hrplah@utu.fi


Kivaa alkusyksyä!! :P